Piia Rautiola
Piia Rautiola

Politiikan paloa

Otsikon mukaisesti, politiikan palo oli käsinkosketeltavaa Eduskuntatalon Auditoriossa tänään, kun suuri joukko tulevaisuuden vaikuttajia oli koolla.

Kaikki puhujat olivat varsin vetoavia, mukaansa tempaavia, mielenkiintoisia jne. Mutta Seppo Kääriäinen veti kyllä persoonallaan poliittisen palon aivan uudelle asteelle. Kanssa kuuntelijat olivat luullakseni samaa mieltä, aplodeista päätellen nimittäin.

Ajattelin tiivistää muutamaan sanaan mieleen painuvimmista puheenvuoroista.

Matti Vanhanen kertoi poliittisen toimintansa alku ajoista. Miten espoolaisnuoren tie kuntapolitiikkaan ei ollut aivan yksinkertainen, puolueen kannatuksen ollessa Espoossa vain 1,5%. Kuitenkin toisella yrittämällä hän pääsi läpi, hienolla 400 äänen portilla.

Häntä innoittivat alkujaan mm.ekologinen tasapaino luonnon ja ihmisen välillä. Nuoria hän ohjeisti mm. sanomalla, että ihminen jaksaa hyvin paljon, jos työ on motivoivaa. Toisaalta taas politiikka vie mennessään sekä kädet että jalat. Omat jakamisen rajat on siis myös tiedostettava.

Annika Saarikko luki pienen mietelauseen, joka meni näin:

Ei onni ole mikään sattuma,
joka valahtaa taivaasta kuin
rankkasade kesäpäivänä.
Se tulee ihmisen luo vähitellen,
sen mukaisesti, miten hän suhtautuu
elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin.
Onni karttuu jyvä jyvältä,
osanen täydentää toistaan.

( Tsingis Aitmatov )

Politiikan syvintä olemusta, on se, ettei kaikesta tarvi olla samaa mieltä. Merkitys on mennyt, ellei kukaan enää väitä vastaan. Pahinta on se, ettei ole enää mitään sanottavaa. Se mitä itse haluaa, ei ehkä ole itselle parasta. Pitää antaa tuulen puhaltaa, ja kuljettaa, vaikkei tie olisikaan juuri sellainen kuin itse kuvitteli. Omien arvojen eläminen todeksi on ensi arvoista. Siinä Annikan ajatuksia kiteytetysti.

 

Juha Sipilä määritteli hienosti keskustalaista ajattelua. Ihmisyys, kestävä talous, realistinen luontosuhde. Puheita pitää seurata myös teot. Keskittäminen ei ratkaise sosiaalisia, ekologisia eikä taloudellisia ongelmia.

Hanna Kosola puhui pelkojen voittamisesta, voimavarojen tunnistamisesta, omana itsenä olemisesta. Tuo valo, siitä politiikassa on kyse, toivoa paremmasta, valon tuomisesta.

Seppo Kääriäinen puhui erittäin painavin sanoin Alkiolaisuudesta, ja siitä miten merkittävä rooli Santeri Alkiolla oli siinä, että Suomesta tuli itsenäinen tasavalta, ei kuningaskunta. Hän antoi myös tehtäväksi selvittää, mikä ero on siinä, että Suomi on 100 vuotta, ja Keskustapuolue 111 vuotta. Hän puhui sovintopolitiikan tärkeydestä, siitä, miten vihan ja koston tielle lähtemistä pitää välttää. Pitää myös ymmärtää sodan eri osapuolia. Vastuullinen vapaus, mitä se on? Synnymme vapaina, olemme vapaita, meitä rajoittaa vain vastuu itsestä, lähimmäisestä ja luonnosta. Jos luonto sortuu, kaikki on hävitty. Ihanne on olla hyvä ihminen, ja kunnon kansalainen. Lopuksi hän sanoo näin ”Pysykää ihanteellisina, älkää luopuko, se kantaa. Viimeisellä viivalla -se voittaa”

Todella hieno päivä huipentui Hotelli Helsingissä seutukuntalaisten illallisella.

Tässä on pureskeltavaa nyt pitkäksi aikaa.