Piia Rautiola

Yleinen

Vanhan tuunausta

Tämän aamun eka kuva näyttää tältä:

Kröhöm.. Lapsi tarvitsee luovan sotkun, vai miten se meni.. Nämä on näitä asenteenhaku hetkiä, kun tekisi mieli lausua pari valittua sanaa tavaroiden paikalleen viennistä, ja muusta. Useimmiten en sano. Olen nimittäin päättänyt niin.

Ja syy siihen on se, että omaan mäkätykseen turtuu. Jatkuvasti löytyy syitä, juuri käytökseen, siisteyteen ym.liittyen, mistä tulee mäkättäneeksi, jos sille linjalle lähtee. Todistetusti. On nimittäin testattu juttu, ja paras lopputulos tulee, kun pitää mäkätyksen minimissä.

Jossakin vaiheessa perheen kasvaessa, tuli se hetki, kun lastenhuone alkoi näyttää säännöllisesti tältä. Yhden ja kahdenkin sotkut pysyy melko hyvin kurissa, mutta kolmannen kohdalla asia vaatii jo uudelleen asennoitumisen.

Tässäkin yritän miettiä, miten äiti teki. Ja voitteko uskoa, että en muista yhtään kertaa, jolloin hän olisi raivonnut tai edes mäkättänyt sotkusta, kun olin lapsi. Varmasti hän on joskus valittanut, siitä ei liene epäilystä. Mutta ilmeisen vähän hän on sitä harrastanut, kun muistissa ei ole.

Joten täytyy koettaa ankkuroitua entistä tiukemmin häneltä tulleisiin malleihin. Teini iässä hän kyllä valitti joskus, kun minä ”luutusin” pitkin kyliä, kuten hällä oli tapana sanoa, ja viis veisasin järjestyksestä. Huone oli usein kaiken maailman puoli pitoisten vaatteiden täyttämä, tiedättehän te nuoren naisen vaatteiden vaihto innon, ja muun.

Jos hän sitten puheli jotenkin moitiskelevaan sävyyn joskus, se oli jotain tämän suuntaista ”kyllä sitä sinunki, naisihimisen, pitäisi vähä oppia järjestyksen pitoa”. Voi että ku nousee hymy huulille. No, olen minä onneksi oppinut, jopa niin hyvin, että äiti on intoutunut sitä ihmettelemään 😀

Järjestelmällisyys on toki paljon luonteessakin. Esim. oma esikoiseni on ihan hirvittävän siisti ja järjestelmällinen, vaikkei siihen erityisesti ole opetettu. Pojat taas ovat keskivertoja, siivoavat kyllä, kun sen aika on, mutta eivät niin aloitteellisesti. Kuitenkin olen tullut siihen tulokseen, että sekamelska on jostain syystä hirveän luonnollinen tila lapselle, ja myös otollinen synnyttämään parhaat leikit.

Jossakin vaiheessa jotain ihmisessä muuttuu, sillä harva aikuinen nauttii epäjärjestyksestä, tai löytää parhaan työrauhan sotkun keskeltä.

Yhtä kaikki, liika valitus romukoppaan, ja ylimääräiset lelut varastoon. Siinä kelpo konstit.

Nähtävästi meillä on se tilanne, että lajittelun päätteeksi täytyy taas päättää mitkä lähtee sinne varastoon. Liikaa näitä kyllä taas on. Siitä ei edes ole kovin kauaa, kun viimeksi sama karsinta tehtiin, ja tavarat pysyivät hyvin ojennuksessa, kun niitä ei ollut liikaa.

Pikkuhiljaa ne vain on valuneet takaisin sen seurauksena, kun äidin sydän on heltynyt kirkkaiden silmien katseesta. ”Äiti saanko hakea sen mikrofonin, me tarttettais just tähän leikkiin sitä” ”äiti mulla on ikävä hirvi pehmolelua, saisinko hakea sen, äiti? Sitten kun lupa on herunut, näkyy tovin kuluttua ikkunasta sisälle kiiruhtava lapsukainen. Kumpparit väärin päin jalassa,yli suurta lelukuormaa joten kuten raahaten mukanaan, vaivoin pääse ovesta sisään ja rojauttaa kuorman lattialle. Sitten siinä koko porukka ihmettelee ”kato Aale löysin tämän ja tämänki, jee!”

Pari sanaa tekis tässäkin kohtaa mieli sanoa, mutta miten se päätös menikään? Niinpä vain nielen motkotukset, ja heti kun aarteet näyttävät lojuvan lattialla enemmän, kuin olevan osana leikkejä, roudaan ne hiljaisuudessa varastoon. Onnea on varasto.

No, se siitä. Mulla oli liuta työasioita hoidettavana, ja ulkonakin näytti tosi kauniilta. Niinpä hoitelin paperit nopeaan pois alta, ja lähdettiin keskustaan asioille.

Kyllä taas pitää sanoa, että on se vaan helppoa. Sen kun menee valokuvaamon ovesta sisään ja passikuvat on 5minuutissa valmiit ja lähetetty sähköiseen järjestelmään. Tällainen tehokkuus teknikko nauttii justiin tästä. Ei mitään ylimäärästä säätämistä.

Tämäkin kuva ois voinut olla vähän tasokkaampi 🙈🙈 No, näillä mennään kuitenkin. Mulla ois kotona hyvä järkkärikin, toivottavasti pääsen jossain kohti oikeen kunnolla sinuiksi sen kanssa. Tämä rouvan fölijyssä se ei kuitenkaan pysy näin arkena, sen verran on meinaan vauhtia. Eikä tätä yllä olevaa kuvaa kyllä mikään laite ois pelastanutkaan. On ikään kuin mielikuvitukseton ja tönkkö hät hätää auton ovesta napattu joka tapauksessa.

No mutta, iltapäivällä piti tietysti perus viikkosiivoukset hoidella, niin kelpaa taas viettää aikaa kotona koko porukalla. Paitsi kuvassa oleva lelukaaos näyttää yhä samalta. Mietin, alanko järkkäämään tätä nyt, kun aurinko paistaa, vai lähdenkö ulos puuhailemaan. Valitsin jälkimmäisen. Mulle riitti nyt, että yleiset tilat on järjestyksessä, kun oli mahdollisuus tehdä jotain mukavaa ulkona. Ja älä huoli, lapset ei joudu nukkumaan kaaoksen keskellä. Ihana kerrossänky on tällä hetkellä lähinnä leikkipaikka, kun kaksi nuorinta nukkuu mieluiten vanhempien huoneessa.

Tänään mukava puuhastelu näytti tältä. Oon intohimoinen vanhan ajan ystävä niin tarinoissa ku tavaroissakin. Meillä on paljon vanhoja entisöityjä huonekaluja, ja ne tuo niin kivasti persoonallisuutta omaan kotiin. Tämä laatikko on työstäjäänsä odotelleesta lipastosta. Lipasto on kellastunut lakkapintainen, ja pitkään oon puntaroinut maalaanko sen, vai mitä teen.

Toinen saman pohdinnan alla ollut projekti, on tämä iki ihana, kotimainen Jukka-keinuhevonen. Keinu on parin kympin kirppislöytö, ja aito vanha 50-luvun suloisuus. Uudistuotantona näitä saa parilla sadalla, joten oikein hyvä löytö siis.

Molemmille kävi niin, että vähän kun näytin hiomakonetta, ja kuumailmapuhallinta, oli pintakäsittely sillä päätetty. Molemmista paljastui täydellinen vaalea oksaton puu! Kaunein materiaali mitä olla voi! Harmi kun ilta ehti tulla, enkä päässyt alkua pidemmälle.

Huomenna on koulun liikuntapäivä, ja muutenkin Kannuksessa tapahtuu Virkiä syyskuu teeman alla. Joten nämä mahtavat jäädä sinne projekti osastolle joksikin aikaa.

Muun tuoksinan ohessa tekaisin pizzataikinat pyhää odottamaan. Nehän tulee käden käänteessä. Tapaan valmistaa pizzan pitkällä kylmäkohotuksella, passaa se mainiosti pyhä ruoaksi kun tekee näin perjantaina pohjan valmiiksi.

Olen nyt uskollisesti pitänyt gluteenittomuudesta kiinni, joten tein eka kertaa gluteenittoman pienen taikinan itseäni varten. Paras pizzataikina tulee 00 jauhoista, tai pizzajauhojen nimellä myytävästä tuotteesta joka on karkeudeltaan samaa 00 kanssa. Samaa tavaraa siis, eri paketissa vain.

Annan taikinan kohota pitkään, muutaman tunnin, ja sitten jaan pusseihin ja jääkaappiin tekeentymään.

Sunnuntai on meille pyhäpäivä siltäkin osin, että silloin syödään hyvin ja laitellaan vähän parempaa, kuin muulloin.

Jännä nähdä, millainen viiteen ottolasta tulee. Gluteeniton leivonta on vähän haastavampaa kuin tavallinen, mutta hyvin olen saanut silti onnistumaan. Etenkin taikinoiden leipoontuvuus on huonompi, siinä kun ei sitä sitkoa ole.

Tällaista tänään. Huomiseksi toivotaan kaunis sää, kun on se liikuntapäivä 😃

 

Kirjoittanut

Piia

3 thoughts on “Vanhan tuunausta

  1. Kylläpä oli tutun kuulosta tuo lelujen vähennys ja niien takasi kantaminen, ne muistaa kyllä joka ikisen lelun.. 😅😍 meillä vanhimmainen myös askartelu/piirustus sälästään tosi tarkka! Joskus salaa koittaa niitä vähän vähentää roskiin. Aina siinä jää kuitenki kiinni, jos ei muuten ni pikkuveli paljastaa😄… kiva blogi sulla, ihan on sinun näkönen!

    1. Kiitos <3 Mukava jos persoona välittyy aidosti. Se on tavoitteenakin 🙂 Se on kyllä uskomatonta, miten hyvin lapset muistaa tavaroitaan! Ja nuo askartelujutut, ei tosiaan onnistu yhessä siivoaminen ku jokainen lappunen on justiin se niin tärkiä 😂 Kiitos kommentista, se oli ensimmäinen, joten lämmitti erityisesti mieltä ❤

  2. 👍💕 jep mikä äitin silimässä voi näyttää roskasilpulta on lapselle jotain aivan muuta😂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *