Piia Rautiola

Yleinen

Luottamushenkilö, kansanvallan edustaja.

1/2 viikkosiivous piti hoidella heti aamusta pois päiväjärjestyksestä. Usein, kun on tällaisia touhukkaita viikkoja, paloittelen vähän rutiini hommia, niin saan paremmin ne jossakin välissä hoidetuksi. Mukava siivouskaverini keskittyi nukkejen kanssa touhuamiseen. Voi että miten ihania juttuja hällä on. ”Kauniita unia, kaikki nuket” ”nyt mennään päiväunille, laitetaan puku tulle” ”mitä laulettait” ”löytääkö nukke Eltaa, äänimelkki” ja hiljaisuus. Ei, nukke ei tälläkään kertaa löytänyt kakluunin nurkkaan piiloutunutta Elsaa.

Kaikki tämä todistaa, että meillä ei enää ole vauvaa. Vaikka hän äidinmaito hörppyjä käykin vielä silloin tällöin ottamassa, on hänestä kasvanut kuin varkain muiden perässä viipottava leikki-ikäinen. Ihanaa ja haikeaa. Jokaisen kohdalla sama juttu. Äitiydessä luopumisen tunne seuraa mua joka hetki. Aika vain kuluu niin nopeasti, ja tiedostan sen erittäin hyvin. Lainassa he ovat vain, joka hetkestä pitää yrittää parhaansa mukaan nauttia, eikä kuormittaa itseä turhilla asioilla.

Vaikka sähköiset järjestelmät kaikessa kätevyydessään ovat tehostaneet toimintoja monella eri alalla, on silti joskus sivustoja, joilla navigoidessa miettii, että onkohan suunnittelija nyt oikein optimaalisesti onnistunut helppokäyttöisyyden suhteen. Tänään oli taas sellainen päivä, kun hoitelin korjaamon paperijuttuja, ja yksi lupa anomus piti saada vireille. En millään ilveellä löytänyt oikeaa kohtaa, vaikka kahlasin sivuston pohjia myöten. No, luovutin, ja laitoin tukeen sähköpostia. Toivotaan että saan vastauksen pian.

Tänään oli tosiaan se päivä kun suuntasimme Marin ja Mikan kanssa Kaustiselle koulutukseen. Heti alkajaisiksi sain Marin jonkun kohtauksen partaalle, kun rivakkana naisena otin penkistä kiinni ja vauhdilla siirsin sen edemmäs, jotta Mika mahtui taakse istumaan.  Kuten lasten kanssa olen tottunut tekemään. Mari siis jo istui penkillä, joten arvata saattaa että hän säikähti, vaikka mitään vaaraa ei toki ollut, mutta kuitenkin yllättävä tilanne. Voi että mitkä naurut saatiin. Hekottelua riitti hyvästi lampin puolelle saakka. Näköjään on  niin, että aina kun ollaan samassa paikassa, ei komiikalta voi välttyä.

Koulutus oli todella hyvä ja antoisa, tiivis tietopaketti siitä, millainen muutos maakuntauudistuksen myötä päätöksen tekoon tulee

Luennoitsija puhui kolmesta portaasta, millä muutoksessa voi olla mukana.

Tulevaisuuteen ajautuminen, joka tarkoittaa sitä, millainen politiikan maailma oli esim 60-70 luvulla. Tulevaisuus oli ennakoitavissa, asiat hyvin näpeissä, ja kaikki yksinkertaisempaa. Silloin muutokseen oli mahdollista ajautua pikkuhiljaa, eikä siinä ollut ongelmaa.

Tulevaisuuteen sopeutuminen, on se tila, missä kunnat pääosin maakuntauudistuksen suhteen jo ovat. Tiedetään että muutos on vääjäämätön, tiedetään sekin mitä se ehkä suurin piirtein pitää sisällään. Ei ryhdytä kuitenkaan aktiivisesti osallisiksi prosessiin.

Tulevaisuuden tekeminen päättäjät pohtivat jo, mitkä ovat meidän kuntamme menestymisen avaimet. Tunnistetaan täysin uudenlaiset olosuhteet, ennakoidaan, ollaan askel edellä. Ajatellaan kunnan pitkän aikavälin päätöksiä, joiden hedelmät mahdollisesti korjataan vasta seuraavalla tai sitä seuraavalla kaudella. Kestetäänkö ajatus, että vaikka tiedostetaan kuntalaisilta tuleva marmatuksen määrä, kun asiat eivät tapahdu hetkessä, ja halutaan silti tehdä järkeviä, pitkän aikavälin päätöksiä, jotka kestävät. Tehdään edistyksellistä demokratiaa, jossa päätöksen teossa ovat mukana myös kuntalaiset ja eri järjestöt. Osallistetaan heitä aktiivisesti. Pysähdytään uuden edessä, ymmärretään uuden demokratian mahdollisuus ja muodot.

Viimeinen on se ihanteellisin vaihtoehto, ja näkisin että Kannuksessa siinä ollaan jo hyvällä alulla. Edellinen valtuusto on satsannut paljon sivistykseen ja hyvinvointiin. Sen satoa saamme nyt nauttia sekä kouluilla että Kitinvaparin alueella. Juuri tätä on vastuullinen päätöksenteko. Pitkäaikaisvaikutusten tiedostaminen ja sen pohjalta toimiminen.

 

Ihmisillä on yhä kasvava halu vaikuttaa, samaan aikaan äänestysaktiivisuus tippuu tasaisesti. Missä vika? Varmaan siinä, että koetaan ettei demokratia tällaisenaan toteudu riittävän hyvin. Juuri siksi tarvitaan uuden demokratian aikakautta, osallistamista, ja päätöksen tekoa lähellä kuntalaista. ”Virkamies tietää parhaiten” ”Pieni porukka päättää” ja muut tämän tyyppiset normit, joutavat romukoppaan. Tilalle tarvitaan asukaslähtöistä päätöksen tekoa. Organisaatioita tulisi madaltaa, hierarkioita purkaa. Vai mitä mieltä olette, onko matka virkamiehestä virkamieheen, sen kautta esimieheen, lähiesimieheen työntekijään ja lopulta avustavaan työntekijään, liian moni portainen? Minun mielestäni on. Päätöksen tekoa tulee yksinkertaistaa, jotta päätökset pystytään tekemään todella rivakammin kuin tällä hetkellä.

Suomi on normiuskovaisten kansa. Suorastaan mahtavia normittajia. Näin kouluttaja hienosti kiteytti. Mistä nämä kaikki normit tulevat? Iso osa on pienessä yhteisössä sisällä muodostuneita, joilla ei ole mitään kestävää perustaa, tai lakipohjaa. Toimintatapoihin muodostuu nopeasti kulttuuri, miten on ennenkin toimittu, ja sitten sitä aletaan pitää absoluuttisena totuutena ja vaateena. Normistoa tulee purkaa jatkossa, ja antaa uudelle, yksinkertaisemmalle ja vapaammalle toiminnalle sijaa.

Miksi me pelkäämme uutta? Miksi muutos koetaan uhkana? Riskit sisältyvät siihen aina, mutta vahvemmin muutokseen liittyy MAHDOLLISUUS! Jopa ikääntymiseen 🙂

Yhtä kaikki, maakuntauudistus tulee, ja se on hyvä asia. Toiminnot yksinkertaistuvat, ja meille kuntapäättäjille jää huomattavasti enemmän aikaa keskittyä erilaisiin yksilön kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäviin toimintoihin ja niiden kehittämiseen. Hyvä siitä tulee!

 

Kirjoittanut

Piia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *