Piia Rautiola

Yleinen

Uusi vuosi alkaa taas

Uusi vuosi ja uudet kujeet, vai miten se meni? Mun kohdalla täytyy sanoa että kujeet on kyllä vuodesta toiseen ne samat vanhat, mutta vuosi sentään vaihtuu, ja tuo yleensä aina mukanaan jotain uutta.

Tuleva vuosi tuo, mikäli kaikki sujuu hyvin, uuden perheenjäsenen perheeseemme. Niin paljon odotetun ja toivotun vauvan. Sisarukset ovat itkuksi asti harmitelleet miten voi olla mahdollista, että kaikille muille tulee vauva muttei meille. Lapset on niin herttaisia ajatuksineen.

Ultrakuva toi joulun kertaheitolla koko perheelle, ja niissä tunnelmissa onkin menty viimeiset viikot. Pikku asukkaasta johtuen, on blogikin elänyt hiljaiseloaan enemmän ja vähemmän koko loppuvuoden. Sen verran voimakkaasti alkuodotus on taas invalidisoinut minut, että ajatukset on olleet vain siinä hetkessä, jota kerrallaan on elänyt.

Onneksi pahoinvointi näyttää nyt kuitenkin asettuneen. Elsalta se kesti monta kuukautta hirvittävän pahana, eikä tuosta ajasta ole paljon muita muistikuvia kuin makaaminen, ja kuningatar viilis, ainoa ruoka mitä pystyi syödä.

Syksy on ollut sikäli haastava, että tätä raskautta ennen oli lyhyt epämääräinen raskaus, jonka aavistinkin päättyvän siten kuin se päättyi, eli keskenmenoon. Kuitenkin alkuraskausoireet ehtivät senkin ajan olla vaivana, joten tässä on elelty tätä alkuraskausolotilaa melko kiitettävän pitkään.

Nyt kuitenkin on toiveikas mieli siitä, että arki taas asettuu uomiinsa, ja jaksaa tehdä muutakin kuin ihan pakollisen.

2017 vuosi on ollut hyvä. Työntäyteinen, uutuuden kutkuttama, haastava ja onnellinenkin. Yritys on päässyt hyvin jalalleen, ja luottamustoimiinkin on kehittynyt jo jonkinlainen rutiini. Ekaluokkalainen on sopeutunut kouluun hyvin. Kannuksessa on saatu orastavia merkkejä tulossa olevasta positiivisesta nosteesta. Ei voi siis valittaa.

Uudenvuodenlupaus jäi kuitenkin täyttämättä tältä vuodelta. Tai no, kyllä se viime tipassa mieheni toimesta sai väliaikaistäytäntöönpanon, mutta virallisesti jäi puolitiehen. Nimittäin nimikyltin hankkiminen postilaatikkoon. Kyllä. Luit oikein. Näin pieni asia, ja unohtui silti johonkin arjen jalkoihin lähes koko vuodeksi, kunnes taas joulun lähettyvillä heräsin huomaamaan että postilaatikossa ei tosiaan ole sitä nimeä, ja kohta joku korttien jakaja tulee ovelle kun oikeaa laatikkoa ei löytynyt.

Näin niissä lupauksissa monesti käy, mutta silti pitää olla tavoitteita. Puolustan saamattomuutta sillä, että jotain muuta tärkeää on kyllä tullut hoidettua. Jotenkin tämä nimikyltti asia on niin hupaisa. Esikoinen, Lilli, joka on niin pedantti luonteeltaan, että hänellä ei takuulla tule koskaan olemaan esim.tämän kaltaista saamattomuutta, kuin nimen huolehtiminen postilaatikkoon, määräsi viime joulun alla minut lupaamaan nimikyltti asian puolesta.

Hän ihmetteli miten kukaan osaa jättää joulukortin oikeaan laatikkoon, kun meillä ei lue nimeä, ja keksi että nyt äiti teet semmoisen uudenvuoden lupauksen, että hommaat kunnollisen nimikyltin, koska tuo tussilla kirjoitettu ei pysy kuin vähän aikaa, ja suurimman osan ajasta laatikko on ilman nimeä.

Nyt sitten joulun alla tämä asia palautui mieleen, ja nauratti. Näin meillä. Jospa lupaus saisi vuoden lisäaikaa, ja ottaisin oikeasti asiaksi huolehtia nimikyltti laatikkoon.

Joulu tuli ja meni taas kovalla tohinalla, mutta mukavalla rennolla otteella. Juuri mitään jouluruokia en pystynyt syömään, mutta sydämen joulu tuli kaikesta huolimatta. Ja se joulu onkin totta joka päivä, tallin seimeen syntynyt, ja ylös noussut Jeesus Kristus, maailman vapahtaja.

Joulun sanoma on puhutellut jälleen väkevästi, ja saanut entisestäänkin ajatuksiani lähemmäksi heitä, jotka yksinäisyyttä ja osattomuutta elämässä kokevat. On ollut lohdullista huomata, että kaiken lahjahömpötyksen ja kaupallisen joulun turhuuden lomassa, mediassa on ollut esillä myös tämän ajan iso ongelma, yksinäisyys ja syrjäytyminen.

Tulevana vuonna toivon, että yhä enemmän saisi lukea kolumneja, blogeja, somepäivityksiä ja uutisia, jotka herättelisivät meitä jokaista näkemään mitä tarkoittaa yhteisvastuu lähimmäisestä. Se viesti, joka oli joulun herrankin keskeisin sanoma ihmisille lähimmäisen näkeminen jokaisessa luodussa, vastuu hänestä ja rakastamisen tärkeys.

Toivon että jokainen rohkaistuisi pitämään esillä tätä elämän tärkeintä asiaa, rakkautta. Millään muulla ei ole lopulta väliä sen kysymyksen rinnalla, rakastaako kukaan minua. MeToo kampanja on havainnollistanut hyvin sitä, miten suuren yhteiskunnallisen keskustelun voi saada aikaan sillä, että jokainen rohkeasti kertoo kokemuksiaan ja mielipiteitään eri kanavilla. Keskustelee niistä ihmisten kanssa, pohtii some päivityksissä jne.

Liiasta itsekkyydestä luopuminen ja lähimmäisen kohtaaminen ovat asioita, joilla jokainen meistä voi kantaa yhteisvastuuta, ja näin omalla pienellä panoksella vähentää yksinäisyyttä, ja luoda toiveikkuutta sinne, missä toivottomuuttakin usein koetaan. Aivan pienikin teko ja huomion osoitus, voi olla ratkaiseva yksinäisyyttä kokevan tulevaisuuden kannalta. Jukka Salmisen kauniin lasten laulun sanat sopivat hyvin kuvaamaan tätä tärkeää sanomaa.

Koulun pihamaalla tytöt, pojat juokse leikeissään
Mutta yksi joukosta on jäänyt syrjään hämärään,
Joku huomaa hänet, vierelle käy mukaan rohkaisee,
Hymy kasvoille jo piirtyy, ilo kasvaa, laajenee.

Enkelinä tosillemme jokainen kai olla saa
Enkelinä, joka kotiin kuljettaa ja lohduttaa
Enkelinä toisillemme ehkä pienen hetkisen
Enkelinä kosketuksen voimme jakaa lämpöisen

Hymy, katse kosketus tai lämmin sana ajallaan
Apu pieninkin voi suuren riemun tuoda mukanaan,
Meille annettu kädet, jalat, lämpö sydämen,
Antaessaan saada voi näin lupaa kirja kirjojen.

Kujeet ovat vanhat tutut itselläni tulevallekin vuodelle, kuten alussa jo mainitsin. Keskustelu, väittely, yhdessä pohtiminen, kantaa ottaminen, ja rakentavien uusien toimintatapojen löytäminen olkoot suurimmat tavoitteet vuodelle 2018. Ja se rakkaus, siinä on tavoitetta jokaiseen päivään. Että huomaisin, pysähtyisin, välittäisin <3

Blogi on ollut todellinen sillisalaatti kaikkea sitä, mistä alun perinkin halusin kirjoittaa. Se ei ole lukijakunnan profiloinnin kannalta ollut mitenkään tavoitteellista, enemmänkin kirjoittaminen on ollut vain yksi tapa muiden joukossa pitää ääntä tärkeäksi kokemista asioista. Silti on ollut lämmittävää miten moni on kertonut lukevansa, ja tilastotkin ovat kivasti nousussa. Kaiketi olisi paikallaan luvata säännöllistä postaustahtia, mutta kuitenkaan en sitä tee. Elämän yllätyksellisyys on tähän mennessä opettanut sen, että asiat pitää rukata säännöllisesti tärkeysjärjestykseen, ja tässä kohtaa se varmasti tarkoittaa sitä, että kirjoittamisen tahti vaihtelee muiden asioiden mukana.

Rakkauden täyteistä, kiireetöntä, välittävää ja vastuullista vuotta 2018!!

 

Kirjoittanut

Piia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *