Onnellista on olla lapsi nykysuomessa.

Huh, raskauspahoinvointi valvottaa taas siinä määrin, että päätin suosiolla nousta ylös, ja alkaa naputtelemaan jotakin tänne blogiin.

Hiljattain hesarissa oli mainio artikkeli otsikolla Hyvin tehty äiti ja isä! Artikkeli käsitteli nykyvanhemmuutta positiivisessa valossa, ja oli kyllä oikein mieluista luettavaa.

Äitinä sitä monesti kipuilee, että osaanko varmasti olla tasapuolinen? Olenko riittävän kärsivällinen? Joskus sorrun huutamaan vaikka pyrin välttämään sitä. Mikä on se määrä äänen korottamista, mikä ei ole lapselle vahingoksi? Omani ainakin ovat niin herkkiä, että välittömästi huutamisen jälkeen saa rypeä katumuksessa, kun he poukkoilevat kuin säikyt jänikset ympäriinsä, ja johan lentelee lelut lelukoriin. Varsin nopea lääke käskyjen perille menoon, mutta auttamatta tutkimustenkin valossa lyhyt näköinen, ja omiaan turvattomuuden ja stressin luojana lapsen elämässä. Silti siihen sortuu, vaikka tietää.

Entä miten se läsnäolo, liian usein tulee vilkuiltua puhelimen näytölle ja oltua ajatuksissaan. Ruoka-valiossa nyt ei varsinkaan ole hurraamista, liikaa sokeria ja liian vähän kasviksia. Jauhelihaa ja makaronia liian usein. Kasvisruoat, mitä ne on? No, lohdutin minä itseäni toissapäivänä tekemällä kesäkeittoa kanalla, koska ilman kanaa, se vain on liian kasvis. Kaksi vanhinta söi, kahdella nuoremmalla meni leipälinjalle.

Ulkoilu taas, se kun tahtoo jäädä niin vähälle. Unelmoin päiväkotirytmistä, jossa päivisin ulkoillaan kaksi kertaa, ja ehkä illalla vielä porukalla. No, usein jää haaveeksi. Tässäkin äiti oli parempi. Vei metsään, hiihtämään, puki luistimia sen miljoonannen kerran jne. Olenko kertonutkaan, että elin lapsuuteni vielä niinä hyvinä aikoina, kun Kannuksessa oli luistelujää joka nurkalla, myös kotimme viereisellä tontilla. Ja kyllä me luisteltiin. Ei muuta tehtykään talvella. Äiti puki, ja sitkeästi kärsi urheiluväline kaaosta, luistinten nyöritystä, mailateippejä, välinehuoltoa ym. Ja ei muuten ollut  -30 luvun talossa kuraeteisestä tietoakaan. Yksi eteinen oli, ja sekin pieni. Myöhemmin luisteluharrastus eteni puolella porukasta aktiivipelaamiseen. Voi niitä hikisiä valtavia treenikasseja. Rintapanssareita, polvisuojia, kypäriä, lonkkahousuja ym. Enkä muista että äiti olis koskaan valittanut niistä. Kelpo äiti. Itse en tahdo päästä edes kerran viikossa luistelukeleillä lasten kanssa jäälle. Toivottavasti tänä vuonna saataisiin jäädytysrytmi tänne Korpelan kylällekin sellaiseksi, että luistelemaan pääsisi koko kaudeksi. Se vähän aktivoi tällaista laiskaa äitiä, kun ei tarvitse kylälle kuskata. Hiihtolatu onneksi menee läheisellä pellolla, siinä lapset toistaiseksi suksien kanssa viihtyvät.

Nukkuminen on varmaan ainut asia, missä koen onnistuvani. Sekin varmaa silkkaa itsekkyyttä pohjimmiltaan, sillä onhan ne rauhalliset illat niin palauttavia. Eikä tässä olisi muuten kyllä jaksettukaan, lapset eikä vanhemmat. On siinä toki oma tekemisensä taata koululaiselle 10-11 tuntia unta, kun aamut ovat niin aikaisia. Toisaalta lapset on niin tottuneita tähän rytmiin, että kaipaavat petiin jo seitsemän nurkilla. Koulunalkamis aika voisi oikein hyvin palautua ennen vanhaiseen klo 9.00. 40 minuuttia lapsen aamussa on merkittävä tekijä. Pitäisiköhän tehtailla valtuustoaloite?

Lapset olivat tänään mummulassa hoidossa. Hakiessa en kerinnyt paljon muuta kuin oven avaamaan, ja johan jo kuului kysymys ”Äiti mää haluaisin jäähä mummulle yöks, voinko mää? Mummulle ainaki sopii”. Sopiihan se, kun mummu vain jaksaa. Mikäpä tässä, kuuluu vastaus, kuten useimmiten. Tällä kertaa yökylään jäävä oli seitsenvuotias Aale. Illalla tuli puhelu, jossa hän pyysi isää tiputtamaan aamulla töihin mennessä hänen sukset mummulan pihalle. Aikoivat lähteä hiihtoretkelle, mummu ja Aale. Onnenpoika.

Äidin toimeliaisuuteen on vielä matkaa. Se täytyy jälleen todeta.

No mutta. Ehkä kuitenkin yritän jatkossakin parhaani, ja keskitän ajatukseni Sinkkosen viisaaseen tiivistelmään -vanhemman tulee olla kiinnostunut lapsesta kokonaisuutena, hänen koko elämästään ja ajatuksistaan. Sitä minä ainakin olen, kiinnostunut nimittäin. Siihen luottaen, että sen myötä vanhemmuuden vaakakupissa olisi edes pikkuisen enemmän hyviä valintoja huonojen rinnalla.

Hesarin artikkeli oli kyllä varsin rohkaisevaa luettavaa. Ehkä me nykyvanhemmat ollaan silti ihan kohtuullisia, vaikka älylaitteet ovatkin valtaisa haaste, ja elämän hektisyys ihan toista kuin vielä parikymmentä vuotta takaperin. Tässä pari lainausta siitä.

Isät osallistuvat entistä enemmän.
Vanhemmat arvostavat lastensa mielipiteitä.
Vanhemmat ja lapset puhuvat yhdessä tunteista.
Vanhemmat tuntevat lapsensa.
Perhe haluaa olla yhdessä.
Vanhemmat leikkivät lastensa kanssa.
Vanhemmat uskaltavat pyytää ja ottaa vastaan apua.
Äiti ja isä jakavat hoitovastuun tasaisemmin.
Lapset syövät monin osin paremmin.
Kurittaminen on vähentynyt.
Tapaturmat ovat vähentyneet.

Lopuksi vielä lohdutuksen sana nirsojen lasten vanhemmille. Ravitsemustieteen yliopistolehtori Maijaliisa Erkkola toteaa, että lapsi saa kohtuullisen hyvin ravinteita esim.tomaatista, perunasta ja omenasta koostuvasta kasvisvalikoimasta. Miten helpottavaa! Olen aina ihmetellyt, miten nelivuotiaamme voi saada ravinnostaan kaiken tarpeellisen, mikä siis on aivan ilmeistä kun seuraa taitoja ja kehitystä, vaikka syöminen on yhtä nirsoilua. Ompa hänen listallaan Erkkolan mainitsemien lisäksi raaka porkkana, kurkku ja banaanikin, ei siis aivan huono.

Tällaisilla ajatuksilla eteenpäin. Päällimmäisenä mielessä se, miten kiintymyssuhde ja aito kiinnostus lapseen ovat kuitenkin kaiken perusta. Uskon että niihin keskittymällä se tärkein, henkinen tasapaino ja onnellisuus on saavutettavissa. Vaikka hampaiden pesu joskus jää, ja elämä on toisinaan pelkkää makaronia ja jugurttia, muistetaan rakastaa joka päivä täysillä. Rakkaus voittaa kaiken <3

P.S toivottavasti kymmenen vuoden päästä vastaava lista olisi vieläkin monipuolisempi, ja kurittamisen voitaisiin todeta loppuneen, tai edes käyneen hyvin harvinaiseksi.

Paremmat perhepalvelut kotikuntaan

Kirjoittamisen äärellä ”pitkästä aikaa”. Välillä mietin, pitäisikö pilkkoa postauksia pienempiin osiin, ja kirjoittaa useammin. Ehkä pitäisi. Näin kerran viikossa tahdilla asioita on mielessä jo melko paljon, ja teksteistä tulee aika pitkiä. Lukijalle olisi varmaan mielekkäämpää lukea niitä osissa, mutta jotenkin tässä touhun keskellä tuntuu helpommalta kirjoittaa kerralla pidemmästi. Vaikka toisaalta, tasan sama aika siihen menee, kirjoittaako kerran viikossa pitkän tekstin vai kaksi kertaa lyhyemmän 😀 Tällaisia pohdintoja täällä. Kuitenkin olen ajatellut, että tuotan sisältöä tänne siten kuin se ”luonnostaan” tapahtuu. Siksi lopputulos on varmaan aikamoinen sillisalaatti, mutta varmaan tekijänsä näköinen toivottavasti myös myönteisessä mielessä.

Syvälliset pohdinnat ”vaikeista asioista” ovat jääneet vähemmälle. Ehkä ne ovat jossain rivien väleissä, ja vähän siellä täällä riveissäkin, sillä lopulta perhe,-ja sosiaalipolitiikka ovat konkretian tasolla hyvinkin vaikeita ja syvällisiä, pohdintaa tarvitsevia aiheita.

Syksy on ollut varsin luottamustehtävien täyteinen, mutta kuitenkin koen, että olen päässyt hyvin alulle omissa tavoitteissani edistää Kannuslaisten lapsiperheiden asioita.

Viimeiseen viikkoon on mahtunut monta kokousta, niin paikallisosaston toiminnan, piirin toiminnan, maakuntauudistuksen ohjausryhmän, kuin valtuustonkin tiimoilta. Paljon asiaa siis. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt perhe,-ja ympäristöpolitiikka.

Mitä perheelliset sitten Kannukseen tarvisivat minun mielestäni?

-Avointa päiväkotitoimintaa/lapsiparkkia, johon hoitoon voisi tuoda myös ihan pieniä lapsia(tämä on muuten hassua, että lähes kaikki lyhyt aikaista hoitoapua tarjoavat tahot, ottavat vain yli 3-vuotiaita. Esim.seurakunnalla oli lapsiparkki jossain vaiheessa, mutta muistelen että sielläkin hoito oli tarkoitettu vain isommille lapsille).

-Vanhan aikaista äitilähtöistä kotiapua, jossa lähtökohtana olisi perheen tarpeet, eikä ylhäältä tuleva määritelmä siitä, missä asioissa kuuluu auttaa.

-Vertaistukitoimintaa, erilaisia ryhmiä joissa voisi saada tukea vanhemmuuteen, esim. erityislapsen vanhemmuuden vertaistukiryhmä, imetyksentuki ryhmä, ylisukupolvinen ystävätoiminta jne.

-Yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa myös ilta-aikana, jolloin työssäkäyvätkin vanhemmat pääsisivät tutustumaan muihin perheisiin.

Nämä asiat kun saataisiin aivan loistavan neuvolan, varhaiskasvatuksen ja peruskoulujen rinnalle, ei voisi olla kuin hyvä lopputulos!

Mikä se LaPen rooli tässä oikein on?

Tällä hetkellä meneillään on valtakunnallinen LaPe hanke, joka on yksi sosiaali,-ja terveysministeriön kärkihankkeista, ja sen tavoitteena on vuosien 2016-2018 aikana uudistaa lapsi ja perhepalvelut vastaamaan paremmin lasten nuorten ja perheiden tarpeita. Ensisijaista muutoksessa on lapsen etu ja oikeudet, sekä vanhemmuuden tuki.

Eilen saimme jutella ministeri Annika Saarikon kanssa uudistuksen tilasta ja tavoitteista. Kuulimme, että Keski-Pohjanmaalla ollaan aivan loistavasti päästy muutoksen vauhtiin, ja koko maakunnan ylpeys, maan ensimmäinen Lastenpäivystys on hiljattain startannut Kokkolassa!

Keski-Pohjanmaalle on suunnitteilla Perhekeskustoiminta, jossa tavoitteena on että Kannus, Kokkola ja Kaustinen perustavat Perhekeskukset, ja pienempiin kuntiin tulee toimimaan hieman erilaiset Perhetorit. Perhossa Perhetori on jo omatoimisesti saatu alulle, kun vain ehdin, niin lähden ehdottomasti tutustumaan heidän toimintaansa.

Kannukselle Perhekeskus on aivan loistava tilaisuus saada perhepalvelut aivan uudelle tolalle. Perhekeskuksessa vahvistetaan neuvolan, kaupungin, koulun, seurakunnan ja järjestöjen esim.MLL vuoropuhelua niin, että kaikki perhettä tukevat tahot katsoisivat perheen asioissa samaan suuntaan, ja että turvaverkko voisi aivan oikeasti haarukoida sisäänsä jokaisen perheen, jo ennen kuin ongelmat ovat kulminoituneet.

Perhekeskusta on suunnittelemassa LaPe hankkeen hanketyöntekijä Suvi Pokelan johdolla moniammatillinen työryhmä, jossa on myös seurakunnan ja järjestöjen edustus. Jatkossa olen itse mukana työryhmässä, ja toivotaan, että pian saamme nähdä jotain konkreettista Perhekeskukseen liittyen.

Vuoden vaihteessa, kun lupauduin ehdolle kuntavaaleihin, oli mielessäni jo selkeä visio siitä, mitä asioita haluan lähteä edistämään. Lape hanke oli minulle vain vähän tuttu, ja mitä paremmin pääsen siihen sisälle, sitä paremmin ymmärrän, että hankkeen tavoite on juuri niiden asioiden kuntoon laittamisessa, missä itsekin olen ongelmat nähnyt. Tästä voinee päätellä sen, että tilanne ei ole vain Keski-Pohjanmaalla tämän kaltainen. Upea ajatus onkin, että koko maassa saataisiin tuntuva muutos aikaan niin, että ajatukset eivät jäisi vain puheen tasolle tämän pari vuotisen hankkeen ajaksi, vaan että Perhepalvelut oikeasti saataisiin uudistettua niin, että esim.10vuoden päästä käytännöt olisivat toiset kuin nyt, ja myös säästöä olisi saatu aikaan.

Mistä leikataan, mitä tehostetaan?

Sana säästö, saa veronmaksajat aina varpailleen. Vieläkö tässä nyt säästetään ja leikataan? Kipeäksi saa veroilla itsensä maksaa, ja palvelut sen kuin huonontuvat! Ei näin!

Sote uudistuksen päätavoite on ihan oikeasti IHMINEN! Vaikka media haluaa viestittää muuta, niin totuus on se, että ihminen on edelleen keskiössä, ja niin kuuluu ollakin. Kyse on siitä, että Sote menoissa on esim.perhepalveluiden kohdalla on niin paljon väärin ohjattua rahaa, osin hallinnon repaleisuuden, osin vanhanaikaisen järjestelmän vuoksi, että tilanne on koko maalle kestämätön. Ja siihen pitää saada muutos. Yhtä aikaa on mahdollista sekä säästää rahaa, että parantaa palvelua. Se on oikeasti mahdollista, niin uskon.

Vai mitä olette mieltä siitä, että maassamme käytetään neljännes miljardi veroeuroja lasten ja nuorten psykiatriapalveluihin? Eikö jossain ole ”mätää” kun näin on? Jos tämä raha osattaisiin todella satsata ennaltaehkäisevään palveluun eikä odotettaisi korjaavien palveluiden moninkertaisia kustannuksia, uskon, että tämä viidenneksi onnellisin kansa, voisi voida vieläkin paremmin!

Tästä asiasta olen puhunut kunnallisissa luottamustoimissa monessa eri kohtaa. Ei se Soite menojen ihmettelyllä tämä tilanne miksikään muutu. On nähtävä syvemmälle, mietittävät mitä tapahtui ennen, kuin erikoissairaanhoito ja/tai lastensuojelu tuli kuvioihin? On uskottava ennaltaehkäisevän avun voimaan, ja löydettävä rahaa niiden toimintojen tehostamiseen!!

Yhteinen vastuu lapsista.

Lapset ovat periaatteessa yhteiskunnan yhteistä pääomaa. Toki biologisesti he ovat oman perheensä lapsia, mutta jotta tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnan kantokyky saataisiin taattua maximaalisesti, tulee heihin suhtautua myös yhteisenä pääomana, jonka hyvää mielenterveyttä ja onnellista lapsuutta haluaa koko yhteiskunta kaikin keinoin tukea.

Toki päävastuu vanhemmuudesta on aina perheillä, mutta siinä ajatuksessa on menty kuitenkin liian pitkälle. Se ei ole oikein, että perhe joutuu ”anelemaan” apua, ja venyttämään avun tarvettaan niistä pienistä asioista siihen saakka, kun jo joudutaan tukemaan monilla eri tavoilla. Silloin jonkinasteinen vahinko on jo tapahtunut. Tällä tarkoitan sitä, että peruskokemus perheillä on, että yksin kuuluu pärjätä, ja lievien arjen hallinnan ja jaksamisen vaikeuksia koitetaan ratkoa perheen sisällä.  Vaikka todellinen apu tulisi juuri siinä, että sitä arkipäivän apua saisi heti pieneenkin tarpeeseen, ja voisi kokea eheytyvänsä ja voimaantuvansa, Selviäisi taas arjesta, ellei aina optimaalisesti niin ainakin kohtuudella.

Isoin virhe mitä perhepalveluissa tällä hetkellä tehdään, on se ajatus että autetaan sitten vasta kun jonkinlaista jaksamisvaivaa jo on. Silloinkin auttaminen on liian tehotonta niihin kustannuksiin nähden mitä siitä syntyy. Tällainen kuva minulla on. Juuri eilen Annika kertoi, miten hienosti esim. Suomussalmella ollaan asian äärelle herätty. Heillä jokainen lapsiperhe johon syntyy vauva, saa useamman kodinhoitajan käynnin automaattisesti, ja heidän luonaan vieraillaan myös myöhemmin, esim.lapsen täytettyä kaksi vuotta. Ihan huikeaa!

 

Siellä ollaan ymmärretty asian ydin. Nimittäin vaikka jonkinlaista ”uusavuttomuutta” ja ”mukavuudenhaluisuutta” nykyvanhemmilla olisikin, on ainakin täällä maalla ehdottomasti suurin joukko tunnollisia, neuvokkaita, ahkeria vanhempia, jotka pyytävät yleensä apua vasta sitten, kun ei enää mitenkään jaksa. Ajattelepa, jos jokainen perhe saisi perusavun Suomussalmen mallin mukaan? Lisäksi kiinnitettäisiin erityistä huomiota siihen, että kotipalvelun työntekijät olisivat sekä koulutukseltaan että persoonaltaan tehtävään sopivia ja motivoituneita. Lopputuloksena olisi merkittävä hyvinvoinnin lisääntyminen, ja myös merkittävä säästö erikoissairaanhoidon ja lastensuojelun puolella!

Jos lähtökohta olisikin ”Perheen tulee itse huolehtia voimavaroistaan ja ensisijaisesti selviytyä itse” sijaan esimerkiksi että ”Jokaiselle perheelle tarjotaan maksuttomia käyntejä säännöllisesti, ja näin vahvistetaan perheen jaksamista, sekä pysytään kartalla perheen todellisesta tilanteesta” olen varma että monelta kalliimmalta ja kohtalokkaammalta ongelmalta vältyttäisiin.

Tällaisilla ajatuksilla pyrin edistämään Kannuksen ja mahdollisuuksien mukaan koko maakunnan perhepalveluita, aika näyttää, millaiseen lopputulokseen päästään.

Sekä yksi, neljä, tai kymmenhenkinen perhe on normaali ja aidosti hyväksytty perhe.

Olen kirjoittanut tästä aiemmin täällä:

Mistä apua lastenhoitoon, tukea vanhemmuuteen?

Ja yhä edelleen ajankohtaista on ajatus siitä, että tuettaisiin riittävästi niitä perheitä, jotka lapsia haluavat vaikka useammankin saada, koska yhä enemmän on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta koskaan saa sitä ensimmäistäkään.

Tämä on mielestäni se ydin asia. Että ei tarvisi neuvolassa hävetä joskus vähäisiä voimiaan, anteeksi pyydellen, että kun nyt itseni olen tähän tilanteeseen saattanut. Ei tarvitsisi kadulla tuntea pitkiä katseita, kun kaksosten rattaiden lisäksi on vielä pari pientä pyöräilijää vierellä. Monilapsiset perheet pitäisi nähdä vahvuutena, ei rasitteena, sillä sitä ne eivät todellakaan ole!!

Koko yhteiskunnan lapsimyönteisyyttä edistävän kulttuurin luominen on juuri nyt enemmän kuin tarpeen, jos oikeasti ymmärretään kuinka kohtalokasta tämän hetkinen alhainen syntyvyys on tälle maalle! Ei kuulosta järin hyvältä, että 100 vuotiaaseen rakkaaseen isänmaahan syntyy vähemmän lapsia kuin koko itsenäisen Suomen historian aikana. Tämä suunta on varmasti mahdollista muuttaa sillä, että hyväksytään perheiden moninaisuus, sekä tietoinen lapsettomaksi jääminen, että suurperheen ihanne.

Ajatelkaapa, että meillä Keski-Pohjanmaalla on maan korkein huoltosuhde, ja se ei johdu ikääntyneistä, vaan runsaasta lasten ja nuorten joukosta. Mikä vahvuus ja voimavara! Etenkin kun muun maan syntyvyystilastot synkkenevät vuosi vuodelta.

Muistetaan olla siitä ylpeitä 🙂

Oman perheen arjen tiimellys on ollut taas varsin vilkasta. Perinteeksi muodostuneet sillisalaatti kuvat viikon varrelta, liittyvät tekstiin milloin enemmän, milloin vähemmän. Yritän kuitenkin tekstiä jotenkin kuvittaa. Takapihan suuri kuusi, johon olisi niin hienoa joskus väkertää ulkovalot. Talvinen pihamaa, ja sinne sikin sokin levittyneet talvilelut. Siinä myös yksi ikuisuus aiheista, ”viekää sitten paikoilleen…” aina sama lopputulos. Viimeinen  kuva kertoo myös ihmisen kokoisen äidin arjesta monilapsisessa yrittäjäperheessä. Äidistä, jonka intohimo perhepolitiikkaan on niin suurta, että kodinhoito jää monesti tärkeysjärjestyksessä kauimmaiseksi.

 

Tämä sotku saatiin aikaan yhdessä illassa ja aamupalalla. Kokouspäivän jälkeen keskityttiin yhdessä olemiseen, ja sylittelyyn, ja illalla mentiin ajoissa nukkumaan. Tällaisina päivinä, kun mies on iltaan saakka töissä, itse on ollut koko päivän menossa ja illalla kaikki kaipaavat huomiota, on onnellista, että on oivaltanut, ettei perheen hyvinvointi ole suoraan yhteydessä kodin siisteyteen, vaan mittarina ovat onnelliset ihmiset.

Epätäydelliset, keskinkertaiset vanhemmat, mutta kyllin hyvät luomaan lapsilleen lähtökohdat hyvään elämään. Avuliaat ystävät, tukea antava mummula, tekevät mahdolliseksi tasapainon tällaisenkin arjen keskellä. Valitettavan monilla tukiverkosto on paljon ohuempi kuin meillä, tai sitä ei ole ollenkaan. Siksi juuri tarvitaan  yhteiskunnan taholta toimia, jotta kaikilla suomalaisilla lapsilla olisi riittävän hyvä alusta ponnistaa kohti aikuisuutta. Että vanhemmista myös he, jotka yksinäisyyttä ja näköalattomuutta kokevat, tuntevat usein riittämättömyyttä ja ahdistusta, voisivat tulla nähdyiksi, kuulluiksi, kokea rakkautta ja huolenpitoa. Että jokaisella olisi tasa-vertainen mahdollisuus olla kyllin hyvä vanhempi, ilman supervoimia. Se ei väsyneenä ja yksinäisenä onnistu.

Nyt on hyvä tarttua taas kiinni arjen askareisiin, sitä ennen tosin on aivan pakko ulkoilla, sää on niin kaunis taas!